Jessus, mikä peppu – aitajuoksijakaunotar Annimari Korte jakoi videon avantouinnistaan!

Aitajuoksijana tunnettu Annimari Korte on viettänyt joululomaansa Suomessa. Barcelonassa nykyisin asuva juoksijakaunotar otti jouluvapaillaan tuntumaa avantouintiin, josta hän jakoi videon Instagram-sivuillaan.
Videolla päähuomion vie bikineihin sonnustautuneen Annimarin timmi peppu, kun hän sujahtaa laiturilta kylmään veteen. Lisäksi Annimari on kietaissut päähänsä pipon ja käteensä käsineet.
- Jääkylpy. Uida kerran vuodessa jäädytetyssä järvessä, Annimari kirjoittaa kuvan ohessa englanniksi.
Video on kerännyt parissa päivässä yli 110 000 katselua.
- Wow, täydellistä, eräs kommentoi.
- Hullu, toinen kirjoittaa.
Annimari edusti Suomea nuorten arvokisoissa 2000-luvun puolivälissä. Sittemmin pika-aiturin lupaava ura katkesi sairastelukierteeseen, mikä piti hänet poissa kilpailuradoilta aina kuluvaan vuoteen saakka.
Paluun urheilukentille Annimari teki tänä keväänä Barcelonan riveissä, josta hän on pitänyt Instagram-seuraajansa ajan tasalla upeiden kuvien kera.
Urheilun ulkopuolelta Annimari muistetaan suhteestaan ex-ammattijalkapalloilija Mikael Forsselin kanssa. Suhde päättyi, kun Annimarille paljastui Mikaelin lämpimät välit Henna Kalinaisen kanssa.
