Väisty Love Island, Temptation Island Suomi tulee jälleen - sinkkuna ja seurustelevana mukana ollut kaunotar paljastaa: ”Oon saanut kunnian olla mukana uuden kauden castingissä”
Love Island Suomi-katsojat ovat kaivanneet esimerkiksi Temptation Island Suomi -sarjaa, jossa nähtiin viime kaudella yhden jakson aikana enemmän draamaa ja hätkähdyttäviä hetkiä kuin Love Island Suomessa koko kuluneen kauden aikana.
Toivottavasti sama meno jatkuu myös ensi vuonna, sillä Temptation Island Suomi -konkari EveliinaUosukainen paljastaa sosiaalisessa mediassa, että TISuomen viidennen tuotantokauden roolitus on jo hyvässä vaiheessa. Eveliina osallistui TISuomeen ensimmäisen kerran sinkkuna ja viime kaudella hänet nähtiin saarella kilattunsa Daniel "Bile-Dani" Lehtosen kanssa.
- Nyt oon saanut kunnian olla mukana uuden vitoskauden roolituksessa haastattelemassa uusia hakijoita. On ollut ihana muistella tätä koko kolmivuotista aikaa taaksepäin aina sinkun roolista pariskunnan rooliin. Sekä sitä omaa kasvumatkaa. On ollut todella mageeta, kun voin jo sieluni silmin nähdä, kuinka nää meidän upeet tyypit tulee oppimaan itsestään niin reissussa kuin sen jälkeen, saamaan ikimuistoisia kokemuksia.
- Homma alkaa olla jo aikalailla paketissa, mutta jos sä parisuhteessa oleva koet vielä haluavasi mukaan testaamaan parisuhdettasi niin laita mulle viestiä!
Temptation Island Suomi on perinteisesti kuvattu marras-joulukuussa ja televisiossa aina seuraavana keväänä.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Väisty Love Island, Temptation Island Suomi tulee jälleen - sinkkuna ja seurustelevana mukana ollut kaunotar paljastaa: ”Oon saanut kunnian olla mukana uuden kauden castingissä”