Oulun lapsisurmat: Nyt puhuu epäillyn ystävä!
Oululainen 35-vuotias baarityöntekijä sai kesken työpäivän puhelun uuden kerrostalokotinsa isännöitsijän edustajalta, joka kertoi poliisin odottavan häntä. Isännöitsijä oli tehnyt poliisille ilmoituksen keskipäivällä 3. kesäkuuta löydettyään Oulun Kirkkokadulla sijaitsevan talon kellarikomerosta voimakkaasti haisevia pakkauksia.
Puhelun saatuaan nainen soitti työkaverilleen ja kertoi, että kotona oli tapahtunut jotain kamalaa. Hän sai kollegan paikkaajakseen ja lupasi ilmoittaa, mitä oli tapahtunut.
Samaan aikaan vahvan hajun syy paljastui poliisille: naisen asunnon kellarikomerosta löytyi viiden täysi-ikäisen sikiön osittain pahoin hajonneet ruumiit.
Nainen pidätettiin ja vangittiin Oulun käräjäoikeudessa. Häntä epäillään viidestä taposta ja hautarauhan rikkomisesta. Tapauksen esitutkinnassa on selvinnyt, että nainen odotti menehtyneitä vauvoja vuosien 2005 ja 2013 välillä.
Tieto lapsisurmista epäillyn naisen henkilöllisyydestä tuli hänen lähipiiriinsä puoli tuntia poliisin ensimmäisestä rikosepäilyä koskevasta tiedotteesta. Uutista seurasi shokki.
– Kaiken tapahtuneen jälkeen minusta tuntuu kuin puhuisin kahdesta eri ihmisestä ja roolista. En varmaan saa koskaan tietää, mikä oli todellista ja mikä ei, ystävä kertoo tuoreessa Seiskassa.
Voit lukea epäillyn ystävän haastattelun 31. heinäkuuta ilmestyneestä Seiskasta.
LUE MYÖS:
Oulun lapsisurmat: epäilty oli raskaana viimeksi 2013
Ikävä yksityiskohta julki Oulun vauvasurmatapauksessa