Oulun kirvessurmaaja hämmensi naapureita: Pakeni hissillä!
Oulussa keskiviikkona kaksi ihmistä kirveellä surmanneen somalimiehen käytös hämmensi naapureita vain muutamia kuukausia ennen raakaa tekoa. Seiska jututti miehen silminnähden järkyttyneitä naapureita eilen Oulun Myllyojalla.
- Hän ei puhunut paljoa suomea, mutta oli aikaisemmin ihan ystävällinen. Taloyhtiön naiset yrittivät häntä aina kovasti pihalla jututtaa. Itse juttelin hänen kanssaan ihan arkisista asioista ja hän kyllä tervehti aina, yhtiön puheenjohtaja kertoo.
Kuten useissa medioissa on uutisoitu, tervehtiminen kuitenkin loppui muutamia kuukausia sitten.
- Hän oli aikaisemmin aina tullut samaan hissiin, mutta noiden kahden kuukauden aikana hän meni mieluummin portaita, jos joku toinen oli tulossa hissiin. Kerran hän tuli hissillä alas juuri, kun olin tulossa alhaalta hissiin. Ennen kuin ehdin avata oven, hän painoi nappia ja pakeni hissillä takaisin ylös, eräs naapuri paljastaa.
Muutamat naapurit tosin kertovat miehen tervehtineen heitä myöhemminkin, mutta kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että hänen käytöksessään tapahtui huomattava muutos kuukausia ennen julmaa tekoa.