Varpu Hintsanen muistelee kuolleen Senja-tyttärensä hautajaisia: "Uskalsin rikkoa perinteitä"

Varpu Hintsanen muistelee neljän vuoden takaisia Senja-tyttärensä hautajaisia.
Sami ja Varpu Hintsanen menettivät vuonna 2019 tuolloin 8-vuotiaan Senja-tytön syövälle.
Varpu Hintsanen muistelee neljä vuotta sitten menehtyneen Senja-tyttärensä hautajaisia koskettavassa kirjoituksessa. Täysin perinteistä siunaustilanteesta ei ollut kyse.
- Neljä vuotta sitten jouduin järjestämään yhdessä ystävien kanssa tilaisuuden, jota yksikään vanhempi ei halua järjestää. Tänään, neljä vuotta myöhemmin kiitän itseäni, että uskalsin rikkoa perinteitä ja totuttuja kaavoja. En suostunut järjestämään perinteisiä hautajaisia, vaan halusin muistojuhlan, Varpu kirjoittaa Instagramissa.
Varpu kertoo, että vieraita pyydettiin pukeutumaan värikkäisiin asuun, paikalla oli valkoinen poni ja virsien sijasta tilaisuudessa laulettiin muun muassa Arttu Wiskarin Mökkitie-kappale.
- Kutsussa toivoimme värikkäitä vaatteita, ei perinteisiä mustia, koska lapseni mielestä mustaa väriä ei kuuluisi olla olemassakaan. Toivoimme halukkaille päähän kukkaseppeleitä, koska lapseni rakasti kukkia. Muistojuhlassa ei laulettu virsiä, vaan mm. Arttu Wiskarin mökkitie. Se oli yksi hänen lempilauluistaan. Muistojuhlassa oli paljon ilmapalloja ja kukkia. Ja tietysti Elsa-poni. Jokainen mukana ollut sai ottaa itselleen muistoksi yhden Senjan pehmolelun.
Varpu Hintsasen lapsenhoito-ohjeet: ”Miten ihmeessä olen unohtanut poliisin numeron!”
Oma hautajaistoive
Varpulla on myös selkeä toive omiin hautajaisiinsa.
- Sitten, kun minun aikani on lähteä ja jos minua joku haluaa muistella toivon, että minun viimeiset juhlani ovat vaikkapa metsässä laavulla. Nokipannukahvia ja makkaraa voi tarjota. Pähkinäsuklaata jälkiruuaksi. Soittakaa Popedaa tai 80-luvun sukkahousuheviä. Järjestäkää lautapeli-ilta tai laulakaa karaokea. Tehkää jotakin sellaista, mitä yhdessä on tehty.
Mielenvalmentajanakin työskentelevä Varpu lisää, että perinteet ovat hyvästä, mutta ei niitä aina orjallisesti tarvitse noudattaa.
- On asioita, joita voi tehdä toisin - tehdä niinkuin oikeaksi kokee tai parhaalta tuntuu. Minusta näistä asioista on myös tärkeä läheisten kanssa jutella. Usein jää juttelematta.