Renny Harlinin viimeinen menestyselokuva sai vihdoin jatko-osan – katsojilta täystyrmäys! Katso traileri!

Renny Harlin teki 1990-luvulla sen mistä moni muu suomalainen ohjaaja on voinut vain uneksia. Hän pääsi tekemään isolla budjetilla toimintaelokuvia Hollywoodissa, joita tähdittivät sen ajan kuumimmat tähdet Bruce Willisistä Sylvester Stalloneen. Sittemmin Renny on pudonnut huippuohjaajien a-listalta ja joutunut tyytymään pienemmän budjetin tuotantoihin.
Kiinassa rikastuva Renny Harlin: Tämän vuoksi en kaipaa pätkääkään takaisin Hollywoodiin!
Vielä vuonna 1999 Renny kuitenkin sai ohjattavakseen Warner Bros -yhtiön tuottaman Deep Blue Sea -elokuvan, jossa nähtiin muun muassa Samuel L. Jackson ja LL Cool J. 82 miljoonan dollarin budjetilla tehty kauhuelokuva keräsi mukavasti lipputuloja elokuvateattereissa, ja sitä voidaan kuvailla Rennyn viimeiseksi isolle Hollywood-studiolle tehdyksi menestyselokuvaksi.
Nyt Deep Blue Sea on saanut vihdoin jatko-osan, josta on spekuloitu jo vuosien ajan. Rennyllä tai alkuperäisen elokuvan näyttelijöillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä jatko-osan kanssa. Se on tuotettu huomattavasi pienemmällä budjetilla, eikä siinä nähdä tunnettuja näyttelijöitä. Kaiken kukkuraksi uudet tekijät ovat päättäneet mennä siitä, missä aita on matalin. Elokuvaa ei edes tuotu elokuvateattereihin, vaan se julkaistaan suoraan blu-raylle ja dvd:lle.
Elokuvan traileri julkaistiin perjantaina (26.1.) YouTubessa. Viikonlopun aikana se on saanut katsojilta täystyrmäyksen. Trailerin perusteella jatko-osa toistaa alkuperäisen elokuvan tapahtumia, mutta huomattavasti heikommin toteutettuna.
Monet trailerin nähneet ovat kommentoineet näkemäänsä YouTubessa.
– Tekivät täysin saman elokuvan jälleen. Kuinka luovaa, kommentoi eräs katsoja.
– Olen jo nähnyt tämän elokuvan. Sen nimi oli Deep Blue Sea. Sama juoni, sama kuvauspaikka, voi luoja miten laiskoja voivat olla, lisäsi toinen.
– Deep Blue Sea 2: Kuten alkuperäinen, mutta paljon huonompi, kiteytti yksi katsoja.
Jatko-osan trailerista kertoi ensimmäisenä Suomessa Muropaketti.